';

AKTIIVISUUS

 

Usein terveyttä ja hyvinvointia parantava aktiivisuus mielletään lenkillä tai punttisalilla hikoiluksi. Tämä on kuitenkin varsin kaukana totuudesta. Liikunnalla on valtava määrä terveyshyötyjä, mutta arkiaktiivisuuden rooli on myös äärimmäisen tärkeä.

Arkiaktiivisuus tarkoittaa siis kaikkea hereillä ollessa tapahtuvaa toimintaa, joka ei ole istumista, makaamista eikä varsinaista treenimielessä tehtyä liikuntaa. Kaikki vuorokauden sisällä tapahtuva toiminta joko kasvattaa tai kuluttaa voimavarojamme. Arkiaktiivisuuden rooli voimavarojen kasvattamisessa voi olla erittäin merkittävä.

Hyvinvoinnin ylläpitäminen ja parantaminen kuitenkin vaativat myös tietyn määrän varsinaista treeniä. Autamme asiakkaitamme löytämään juuri heille sopivat tavat liikkua ja harjoitella. Pyrimme rakentamaan henkilökohtaiset harjoitusohjelmat aina niin, että ne sisältävät sopivan määrän aerobista ja lihaskuntoharjoittelua. Tärkeintä kuitenkin on, että treenaaminen on asiakkaillemme mielekästä ja mieluisaa. Haluamme, että liikkuminen on asiakkaillemme ilo ja nautinto – ei hampaat irvessä puurrettua pakkopullaa.

Kerromme myös asiakkaillemme, miksi liikunta ei laihduta.

Liike on lääke